Huomaa heti kuinka auringonpaiste piristää. Aivan ihanaa herätä aamulla siihen, kun auringon säteet tulevat sälekaihtimen rakojen välistä. Ja iltaisinkin on myöhempään valoisaa. Kyllä se kesä sieltä tulee :)
En tiedä miksi olen näin hyvällä mielellä, vaikka elämässäni ei ole tapahtunut muutoksia. Yhteydenottoa odottelen edelleen, ja lomakin alkaa loppua. Kirjoitukset painavat päälle, ja lukemista en ole edes aloittanut.
Totta on, että kaamos väistyy ja ihmiset tulevat paremmalle mielelle. Toivottavasti kaverinikin kokisivat herätyksen kevään myötä. Eiköhän kaikki helpotu kesään päin mentäessä. Muutenkin kevät on ihanaa aikaa, kun näkee sen luonnon uudelleen eloonheräämisen. Lumet sulvat ja karu maa paljastuu alta, mutta sitten leskenlehdet ja muut kukat alkavat kasvaa ja aah. Ihanaa! Kun lämpömittari näyttää ulkona +10 tuntuu se pitkän ja kylmän talven jälkeen ihan helteeltä!
Pahoittelen lyhyitä postauksia, mutta huomenna luvassa pidempi! Ja varmasti koulun alkaessa taas kerrottavaa on enemmän. Nyt kun mitään ei tapahdu, niin tuntuu enemmän masentavalta jauhaa sitä samaa. Nyt palaan takaisin herkkusalaattini ja maitolasin pariin. Kevyttä ja hyvää :)
Tule päivänsäde
tuo valoa
harmauteen
Tule päivänsäde
tuo iloa
tyhjyyteen
rakkautta moneen
särkyneeseen
sydämeen
Älä huoliin
yksin jätä
Kukaan yksin
kestä ei tätä
Älä tuskaisen
ohi nyt kulje
Älä säteitäs
pois sä sulje
Tule päivänsäde
anna voimaa
tulevaisuutta
Tule päivänsäde
anna rauhaa
levollisuutta
tänään kaikille
sinua tarvitseville
surusilmille
Runo: KuruKukka


Auringonpaiste todella piristää ja onhan se tutkitukkin juttu. Kaikilla tuntuu olevan vaikeaa, jopa mulla vaikka harvemmin talvi ei siihen vaikuta. Mutta edes hieman lämpiminä päivinä ja varsinkin aurinkoisina tuntuu jaksavan edes vähän paremmin, siksi mäkin toivon kesää tänne ja pian.
VastaaPoistaMunkin olo on parantunut, en tiedä mistä sitten johtuu, varmaanki sitten kevään tulosta. Se tulee jo kovaa vauhtia. :)
Ei hitto herkkusalaattis näyttää hyvältä, voisit tulla tekee sitä mullekkin. :D
Sori vähä outo ja lyhyt kommentti, väsyttää. :p
Niin ja täällä toinen joka odottaa ainakin tällä hetkellä menneisyyteen kuuluvan henkilön yhteydenottoa..
VastaaPoistaItse kun kärsin luultavasti lievästä kaamosmasennuksesta tai vastaavasta, niin kyllä, kevät on aivan uskomattoman ihana vuodenaika. Jotenkin vaan tulee niin ilonen fiilis, kun asfaltti paljastuu loskan alta, aurinko paistaa ja on lämmin.
VastaaPoistaaxl - Aurinko on oikeasti ihana juttu, ja kesä! Justiinsa tajusin, että eihän tuo edes näytä salaatilta :D Tykkään dipata isoja kurkunpaloja ja porkkanoita suoraan kastikkeeseen. Odotellaan yhdessä!
VastaaPoistaZ03 - Juuri se kun luonto herää :) Odotellaan vaan joo niitä loskakelejä, lunta on tullut tänä talvena meinaan ihan kamalan paljon.