Taas vaihteeksi olen myös itkenyt. En vain mahda sille mitään, että olen niin herkkä. Kauniit laulut, elokuvat ja sanat muilta ihmisiltä tuovat kyyneleet silmiin. Joskus myös omat kirjoitukset, kuten nyt.
Olen pohdiskellut, mitä kaunista minulle on sanottu elämäni aikana. Suurin osa niistä on poikien suusta. Pojat osaavat lohduttaa, ihan kavereina sen suurempia miettimättä :) Tämän sain Perjantaina huomata wanhojen jatkoilla. Itkin (taas) huonoa elämääni ja sitä vastuuta minkä olin koko wanhojen tansseista ottanut, hoidin KAIKEN yhden henkilön kanssa. Asiat eivät menneet jatkopaikalla putkeen, ja huusin vain. Tytöt tulivat kännissä kysymään iloisena juomat kädessä "Mikä meno?", vaikka selvästi minusta huomasi, että olin itkenyt ja meikit aivan levinneet. Sen sijaan pojat, halasivat ja lohduttelivat sanomalla mukavia asioita. Mieleen jäi: "Jos yhtään lohduttaa niin sun kanssa oli kiva tanssia kun hymyilit niin kauniisti." Ja tästäkin henkilöstä voin sanoa, ettei hänellä mitää suurempia suunnitelmia ollut.
Ainut tyttö joka vaikutti edes vähän kiinnostuneelta, oli tämä kaveri josta edellisessä postauksessa kerroin. En tiedä mikä oli syynä, että hän halusi tulla kanssani vessaan pyyhkimään meikkejä. Olemme kuitenkin olleet puhumatta lähes vuoden, joten hänen velvollisuus se ei ainakaan olisi ollut. Ja aluksihan hän sanoi "voidaanko olla tämä ilta kavereita."
Ei, minulle ei vain sanota että olen tärkeä tai hyvä kaveri.
Haluan kiittää tämän päivän kommenteista. Ihmeellistä, että jotkut ovat kiinnostuineita. Oikeastaan juuri he, jotka eivät tunne minua. Olette saaneet hymyn huulilleni ja toivottavasti tämä ei lopu tähän päivään. Blogillani on jo 4 lukiaa, mahtava juttu! KIITOS :)
Welcome to my life
You see it is not easy
But I'm doing all right
Welcome to my dream
It's the only one who needs me
And stays right by my side
Sunrise Avenue - Welcome To My Life

Ihana blogi, luin kerralla kaikki tekstit läpi! Menee heti suosikkeihin, koita jaksaa kirjottaa lisää.:)
VastaaPoistaAnonyymi - Olen näköjään onnistunut tekemään joihinkin ihmisiin vaikutuksen. Mukavaa jos alat seuraamaan, liity myös ihmeessä lukijaksi!
VastaaPoistahtnetissä jo ihmettelinki luetko mun ajatuksia ku kirjotat siitä miltä mustakin tuntuu :)
VastaaPoistamun on ehdottomasti pakko alkaa seuraamaan tätä blogia, tekstit on niin ihania! vaikka alan itkemää välillä ku ajattelen omaa elämääni, mut silti menee suosikkeihin. koita jaksaa kirjottaa lisää :)
Pojathan osaa. Miulla on todella hyvä poikakaveri ja aina se jaksaa kuunnella miun angstaamista ja vittuilua. Jaksaa hokea etten oo yhtään läski. Jaksaa kuunnella ihmissuhdekiemuroitani. Olen aivan rakastunut siihen mutta sillä on jo tyttöystävä...Osaat muuten kirjoittaa kivasti ja hienoa kuulla että olemme piristänyt päiväsi.
VastaaPoistavoisinpa ruveta lukemaan, täytyy lisätä suosikkeihin;)
VastaaPoistaJään lukemaan, samaistun jotenki suhu ja sun juttuihi. Voimia :)
VastaaPoistavoih, otan osaa. tiiän tarkkaan miltä susta tuntuu, vaikka et sitä välttämättä uskokkaan koska minun paha oloni johtuu suurimmalta osalta eri asioita kuin sinä.
VastaaPoistakoita jaksaa, risukasaan se päivä joskus vielä paistaa, niin mullakin, jaksan uskoa siihen ja uskon että sunki elämässä käy niin.
averyn - Helpottavaa kuulla, että en ole ainoa kuka painii näiden ongelmien kanssa.
VastaaPoistaLovebug - Pojat on mahtavia! Yleensä sanotaan, että heillä on muuta mielessä. Mutta kyllä me naisenvaistolla tiedetään taka-ajatukset ;)
Anonyymi - Tervetuloa vain :)
Anonyymi - Kiitos!
axl - Kivasti sanottu, kiitos! :)
tykkään blogistasi toden teolla :) tsemppiä ja kirjoita lisää luen varmasti!
VastaaPoistaTää on hieno Blogi ja luen mielelläni!!
VastaaPoistaOlisiko liian sarkastista laittaa tähän, että ihana lukea blogiasi? Olisi, mutta kirjoitan sen kumminkin. Toivon että ymmärrät mitä ajan takaa :)
VastaaPoistaOsaan niin samaistua sinuun, vaikka itsellä onkin ympärillä mahtava ystäväporukka joka oikeasti välittää. Silti itselläkin on päiviä jolloin kaikki tuntuu kuvailemaltasi :)
jaksamisia ♥
toi sun kaveri tilantees kuulostaa ihan samanlaiselta ku mun!
VastaaPoistatää on ihan tosi ihana blogi, suosikkeihin meni!
Anonyymi - Kiitos!
VastaaPoistaAnonyymi - Mukavaa kuulla :)
Anonyymi - Niitä vaikeita päiviä tulee välillä kaikille. Lohduttavaa kuitenkin kuulla, että ystäviäkin omistavaa henkilöä kiinnostaa tälläiset asiat.
Anonyymi - Seuraile ihmeessä!