lauantai 20. helmikuuta 2010

WANHAT 2010

Aamulla heräsin, ja olo ei ollut mitä mainioin. Nopeasti suihkuun, pesin hampaat ja lähdin jatkopaikalle siivoamaan. En saanut syötyä mitään, ainoastaa lasi mehua upposi. Onneksi perjantai yön siivoojat olivat hoitaneet hommansa suhteellisen hyvin, joten minulle ja kavereilleni ei ollut aamulla paljon hommaa.

Keskusteltiin illan ja yön tapahtumista, ja sainko taas hävetä itseäni. Oli tullut raivottua ja itkettyä ties kuinka paljon. On varmaan pakko esittää julkinen anteeksi pyyntö eräille henkilöille. Onneksi nyt on loma, joten ehkä sen jälkeen tapahtunutta ei paljon muistella.

Wanhat on ollut suhteellisen mieltä ja ennen kaikkea lompakkoa rasittava asia. Pää on meinannut hajota moneen kertaan, kun on tapeltu mekon, korujen, meikkien ja ties minkä kanssa. Nyt se on kuitenkin ohi. Toisaalta helpottavaa, mutta kun miettii sen vaivan mitä tämän eteen on tehnyt. Kaikki oli ohi kahdessa päivässä. Onneksi vanhempien lompakko kesti :)

Mekko 480€
Korjaus 67€
Vannehame 60€
Kengät 40€
Alusvaatteet 30€
Karkit 10€
Ruuat 15€
Juomat 30€
Jatkopaikka 5€
Korut 10€
Kynnet 15€
Kampaaja 60€

Saldo 822€, ei paha? En edes tiedä oliko tuossa kaikki. Onneksi äitiltä sain lainaan koruja ja hanskat niin niiden kanssa säästi sitten. Huoh, sitten facebook täyteen kuvia!

2 kommenttia:

  1. onko sulla yhtään kuvaa laittaa tänne sun mekosta ja kampauksesta :) ?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi - Voisin kyllä laittaa jos vaan uskaltaudun!

    VastaaPoista